HISTORIA
Pitkä taival jo takana, tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia
Lapin Patolampiteatterin toiminta on alkanut vuonna 1994, jolloin Lapin työttömien, kunnan, päivähoitohenkilökunnan ja vapaa-aikatoimen yhteistyönä esitettiin Lapin löylypäivillä pienoisnäytelmä Saunatonttuja ja menninkäisiä. Syksyllä 1994 käynnistettiin kansalaisopiston ja vapaa-aikatoimen yhteistyönä näytelmäkerho, jossa ohjaajana oli Matti Liukkonen. Näytelmäkerho nimettiin Patolampiteatteriksi.
Näytelmäkerho valmisti vuoden 1995 löylypäiville pienoisnäytelmän Rantamökki, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Sirkku-Maija Tuominen, Saila Mäkilä ja Anja Hämäläinen. Syksyllä 1995 näytelmäkerho jatkoi vapaa-ajan lautakunnan alaisuudessa. Kesäksi 1996 valmistui ensimmäinen Sailan ja Anjan kokopitkä näytelmä Salaisuuksia saunanrappusilla. Ja niin se kaikki sitten alkoi. Vuosina 1996-2004 Anja ja Saila ohjasivat yhdessä näytelmiä. Vuodesta 2005 alkaen Anja ohjasi yksin.
Teatteria tehtiin Lapissa vanhan kunnantalon vieressä aina vuoteen 2015 saakka, kun Voi tähtien tähteet jäi vanhan teatteripaikan viimeiseksi näytelmäksi. Oli suurten muutosten aika teatterin historiassa ja uusi paikka rakennettiin Tarhakujalle, patolammen alajuoksulle, jossa se nykyäänkin sijaitsee. Ensimmäinen näytelmä tällä uudella paikalla oli Pölkyillä vipinää vuonna 2016. Muutto oli jännittävä ja odotettu muutos, joka innoitti ja ajoi teatterin kehittymään.
Vuonna 2017 uusi teatteripaikka koki jälleen suuria muutoksia, kun edeltävänä vuonna rakennettu katsomo sai ylleen katoksen, tekniikkaa kehitettiin ja näyttämö koki suuria muutoksia. Eikä näyttämön muutokset ole loppuneet siihen. Lavastus on kuitenkin yksi näkyvimmistä osista teatterissa ja tärkeä osa tarinaa.
Maailmankirjojen mentyä sekaisin vuonna 2020 pandemian takia joutui myös Patolampiteatteri nöyrtymään ja se onkin historiamme ainoa kesä, kun ei kesäteatteria päästy esittämään. Teimme paluun heti vuonna 2021 Päivi Pohjalaisen ja Heikki Vahteriston käsikirjoittamalla näytelmällä Konnankoukkuja ja naimakauppoja. Tämän näytelmän jälkeen Anja luopui ohjaamisesta.
Vuonna 2022 Päivin kirjoittama Kaikki laivaan! muutti teatterista yhdeksi kesäksi risteilyaluksen, jonka ruorissa uutena ohjaajana aloitti Hanna Turunen. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa ja hyvän tuulen teatterissa alettiin kuulla entistä enemmän musiikkia. Vaikka kesäteatterissa tehdäänkin puhenäytelmiä, puheen tueksi tuli näyttävät laulunumerot, jotka vievät tarinaa eteenpäin.
Tulevaisuus on nuorissa ja se ymmärretään myös Patolampiteatterissa. Siksi vuonna 2023 toimme Lappiin uuden harrastusmahdollisuuden lapsille, kun PikkuPatolampi-ryhmä aloitti toimintansa. Halusimme tarjota oven uusille tekijöille ilman korkeaa kynnystä. Kaikki tarvitsevat teatteria – myös lapset.
Patolampiteatteri täytti 30 vuotta vuonna 2024. Tapahtumarikas teatterivuosi piti sisällään lastenryhmän näytelmän, yhteislaulutilaisuuden, kesäteatteria ja iltamat, joita teatteri on ennenkin järjestänyt syksyisin Lapin Työväentalolla. Ensi kertaa kaivoimme arkistostamme vanhan näytelmän, joka on nähty ennenkin Patolampiteatterissa. Vuonna 2007 esitetyn näytelmän Mutta kuka on isä? kirjoitti aikanaan Anjan kanssa Pulmu Elonen. Näytelmä aloitti Patolammen Klassikot -trilogian, jossa paluun tekee kolme vanhaa Patolammen näytelmää. Seuraava klassikko oli 2025 Hitsinpimpula, sehän on Hemminki! ja vuonna 2026 viimeinen klassikko Röörit tukossa, pellit kiinni saa uuden ensi-iltansa heinäkuussa.
Marraskuussa 2025 ensi-iltansa sai Junnu – Sydämeni tänne jää -musiikkinäytelmä, joka oli Patolampiteatterin ensimmäinen talviteatteriproduktio. Suuren suosion saanut Junnu myytiin loppuun jo ennen esityskautta ja teki siten historiaa monellakin tavalla.
Historia on meille tärkeä, sillä se on tehnyt meistä sen, mitä nykyään olemme. Vaikka toiminta on muuttunut paljon siitä, mitä se oli 90-luvulla, esityskautemme päättyy joka kesä sinne, mistä se joskus alkoi – Lapin löylypäiviin.
NÄYTELMÄARKISTO
2025 Junnu – Sydämeni tänne jää, Ari-Pekka Lahti
2025 Hitsinpimpula, sehän on Hemminki! Anja Hämäläinen, Pulmu Elonen
2024 Mutta kuka on isä? Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2023 Barbansali, Anja Hämäläinen
2022 Kaikki laivaan! Päivi Pohjalainen
2021 Konnankoukkuja ja naimakauppoja, Päivi Pohjalainen, Heikki Vahteristo
2019 Kalassa ja pulassa, Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2018 Todellista kierrätystä, Anja Hämäläinen, Pulmu Elonen
2017 Hymynaama, Anja Hämäläinen, Pulmu Elonen
2016 Pölkyillä vipinää, Anja Hämäläinen, Pulmu Elonen, Enni Toivonen, Päivi Heino
2015 Voi tähtien tähteet, Anja Hämäläinen, Pulmu Elonen, Enni Toivonen, Päivi Heino
2014 Bisnesälyä ja yllätysperintöjä, Anja Hämäläinen, Pulmu Elonen, Enni Toivonen, Heikki Ravonius
2013 Huijareita suviyössä, Anja Hämäläinen, Enni Toivonen, Heikki Ravonius
2012 Homeliitto, Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2011 Sinä hoitaja minä boss, Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2010 Röörit tukossa ja pellit kiinni, Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2009 Nyt on soppa valmis, Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2008 Ministerin iltalypsy, Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2007 Mutta kuka on isä? Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2006 Hitsinpimpula, sehän on Hemminki! Anja Hämäläinen ja Pulmu Elonen
2005 Kitupiikin paratiisi, Anja Hämäläinen
2004 Lihot vain kahdesti, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
2003 Nettikauppaa ja kiihkeää kipinöintiä, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
2002 Ikuisesti nuori, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
2001 Pörssiin pojat pörssiin, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
2000 Ponnistuksen voimaa, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
1999 Kohtalokas konttaus, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
1998 Raha vai rakkaus, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
1997 Suuret sankarit, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
1996 Salaisuuksia saunanrappusilla, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä
1995 Rantamökki, Anja Hämäläinen, Saila Mäkilä, Sirkku-Maija Tuominen
1994 Saunatonttuja ja menninkäisiä, Hannele Nummelin
Tee aikamatka menneeseen ja KATSO KUVAT!
